MITÄ LISÄRAVINTEITA KÄYTÄN JA MIKSI?

Kaupallinen yhteistyö: Terranova

Kylmänä ja pimeänä ajanjaksona, vastustuskyky on kovalla koetuksella. Vaikka lisäravinteet kuuluu rutiineihini ihan ympäri vuoden, on syksy ja talvi juuri sitä aikaa, kun ajattelen kehoni tarvitsevan erityistä tukea pysyäkseen terveenä ja kestävänä.

Lisäravinteet eivät korvaa terveellistä ja monipuolista ruokavaliota, mutta jotkut ruokavaliot kaipaavat lisäravinteita tuekseen. Esimerkiksi vegaanisesta ruokavaliosta on vaikea saada tarpeeksi B12-vitamiinia ja siksi sitä suositellaan syötäväksi ihan säännöllisesti.

Meillä syödään kasvis- tai vegaaniruokaa. Pyrimme pitämään ruokailut säännöllisinä ja monipuolisina, mutta elämä on hetkittäin kiireistä ja joka päivä ei ehkä tule syötyä niin monipuolisesti kuin pitäisi. Haluan varmistaa tiettyjen vitamiinien saannin myös niinä päivinä ja siinä näen lisäravinteista olevan valtavasti hyötyä. Ajattelen myös, että varsinkin flunssakautena kehoa ja sen vastustuskykyä ei voi tukea liiaksi.

Suosin puhtaita ja luonnollisia raaka-aineita niin ruokavaliossani kuin kauneudenhoidossakin, joten luonnollisesti haluan myös käyttämieni lisäravinteiden olevan mahdollisimman puhtaita. Tällä hetkellä käytössäni on Terranovan 100% luonnolliset ja vegaaniset lisäravinteet, jotka eivät sisällä lainkaan täyte- tai lisäaineita. Mutta mitä lisäravinteita käytän ja miksi?

MITÄ LISÄRAVINTEITA KÄYTÄN JA MIKSI?

MONIVITAMIINI - Living Multivitamin Woman

Terranova Living Multivitamin WOMAN on monivitamiini, jonka sisältö on suunniteltu erityisesti naisen tarpeisiin. Se sisältää 30 eri vitamiinia, mineraalia ja ravinnetta, jotka tukevat mm. hormonitoimintaa sekä ihon, hiuksien ja kynsien kuntoa. Sen lisäksi tämä naisille suunnattu tuote sisältää enemmän rautaa kuin tavallinen monivitamiini, joka tulee ainakin allekirjoittaneelle tarpeeseen aina kuukautisten aikana.

Olin erittäin mielissäni, kun löysin vegaanisen monivitamiinin joka pitää sisällään yhdessä purkissa kaikki vitamiinit ja hivenaineet joita kaipasinkin. Itse kiinnitän huomiota C-, D-, B12 -vitamiinien, raudan sekä omega 3, 6, ja 9 riittävään saantiin.

C-vitamiini
- Auttaa väsymykseen
- Auttaa raudan imeytymisessä
- Auttaa ihon terveenä ja kauniina pitämisessä edistämällä mm. kollageenin tuottamista
- Vesiliukoinen, eli ei varastoidu kehoon. Siksi varmistettu päivittäinen saanti on suositeltavaa

D-vitamiini
- Suositellaan ihan kaikille pimeänä aikana, kun emme pääse nauttimaan auringon tuottamasta D-vitamiinista
- Auttaa vastustuskykyä
- Auttaa kalsiumin imeytymistä
- Puutos aiheuttaa osteoporoosia ja infektioherkkyyttä

B12-vitamiini
- Huolehtii hermoston ja aivojen kunnosta
- Auttaa muistia
- Kasvissyöjät ja varsinkaan vegaanit eivät saa tarpeeksi ravinnosta
- Puutostila aiheuttaa raajojen puutumista, lihasten heikkoutta ja muistihäiriöitä

Rauta
- Raudan puutos tuottaa vastustuskyvyn heikkenemisen, väsymystä, kalpeutta ja anemiaa
- Raudan riittävä saanti edistää muistia ja tarkkaavaisuutta

Omega rasvahapot
- Edistää sydämen ja verisuonten terveyttä
- Edistää aivojen toimintaa
- Edistää vastustuskykyä
- Edistää ihon ja nivelten hyvinvintia

IHOLLE JA HIUKSILLE - Beauty Complex

Yritän kasvattaa hiuksiani, joten mulla on nyt myös käytössä Terranovan Beauty Complex -ravintolisä, joka on suunniteltu tukemaan nimenomaan hiusten, ihon ja kynsien terveyttä. Biotiinia ja sinkkiä sisältäviä "kauneuslisäravinteita" käytän kausiluontoisesti, purkin silloin tällöin.

Beauty Complex sisältää muun muassa:
- C-vitamiinia, jota tarvitaan iholle tärkeän kollageenin muodostumisessa
- A-vitamiinia, joka tukee limakalvojen ja ihon terveyttä
- Sinkkiä, joka edistää hiusten, kynsien ja ihon terveyttä
- Biotiinia, jota tarvitaan limakalvojen, ihon ja hiusten terveyden ylläpitoon

VIHERJAUHE - Life Drink

Terranova Life Drink on erittäin ravitseva ja miedon makuinen ravintojauhe. Viherjauheiden lisäksi se pitää sisällään myös suolistoa tukevia probiootteja sekä kasviproteiineja ja rasvahappoja.

Vihreät kasvikset ovat niitä kaikista ravintorikkaimpia ja siksi haluan varmistaa, että syön niitä päivittäin jossain muodossa. Viherjauheet ovat siitä näppäriä, että teelusikallisessakin on jo hirveät määrät mm. puolustusjärjestelmää ylläpitäviä antioksidantteja. Viherjauheet ovat mukana mun ruokavaliossa ylläpitämässä vatsan ja suoliston hyvinvointia sekä vahvistamassa vastustuskykyä. Tätä sekoitan mitallisen aamusmoothien joukkoon.

Life Drink sisältää:
Runsaasti kasviproteiineja
Luomulaatuisia ja tuorepakastekuivattuja kasvi-, marjajauheita
Siitake- ja reishisienijauheita
Ruuansulatusentsyymejä
Maitohappobakteereja
Rasvahappoja
Prebioottisia kuituja

Näiden lisäksi tulee erityisen stressaavina päivinä sekoitettua aamukahviin hieman L-Teaniinia, joka rauhoittaa ja rentouttaa. Se on toiminut mulla helpottavana tekijänä muun muassa PMS-oireisiin ja ahdistuskohtauksiin.

Käytätkö sinä mitään lisäravinteita?

- Jasu

Tykkää-merkinnät

Kommentit