MILTÄ MASENNUS TUNTUU

Aluksi: Olen julkaissut tämän postauksen suunnilleen vuosi sitten. Uskalsin pitää sitä täällä peräti 4 päivää. Tänään tuntuu siltä, että luovutan aivan kaiken suhteen, kuolen ahdistukseeni ja kaikki on ylivoimaista - on siis täydellinen hetki uudelleen julkaisuun. Tässä on postaukseni arkistojen kätköistä. Kerron miltä masennus tuntuu. Mulla taisi olla luonnoksissa varmaan 6 eri versiota tästä postauksesta. Osassa niistä oli pelkkiä kuvia, joissain muutama lause ja yhdessä pelkästään sanat "EN OSAA". Kirjoittaminen on aina tuntunut helpolta tavalta ilmaista itseäni, tätä postausta lukuunottamatta. En ole koskaan taistellut kirjainten kanssa näin ankarasti. Se johtuu todennäiköisesti siitä, että olen jakamassa koko maailmalle jotain, mistä mun on ollut niin vaikea kertoa jopa lähimmille ihmisilleni. Pelkään "heikon ihmisen" -leimaa - mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan ja tietyllä tasolla häpeän suuresti sitä, mistä aion teille nyt kertoa. Aion siitäkin huolimatta saada tämän postauksen nyt valmiiksi, koska tahtoisin itse lukea jotain vastaavaa. Hei maailma, mä tulen ulos masennuskaapista.

Herään tuskanhikeen, joskus kyynelissä. Pystyn itkemään vain painajaisissani, tai romanttisten draamojen aikana. Siksi katson niitä paljon. Nyt pelkään katsoa kelloa. 04:46. Pyörin peiton alla, koska siellä olen turvassa unien tuomilta ajatuksilta. On liian kuuma. Vaihdan asentoa miljoonannen kerran. Nyt silmät kiinni, kohta pitää jo nousta ylös. 04:48. En ole varma nukunko, ihankuin mulla olisi silmät auki. Kännykkä on tyynyn päällä, mun pään vieressä kovassa otteessa nihkeässä kädessä. Mun on pakko havahtua sen värinään ennen, kuin kuulen herätyskellon ensimmäisen piipahduksen. Se tuntuu aina siltä, kun joku potkaisisi mua johonkin maksan seutuville. 05:59. Huonoina päivinä laitan tässä vaiheessa herätyskellon pois päältä ja hajoan laiskuuteni tuottamaan huonoon omaantuntoon. "Miten voin olla näin saamaton ja huono ihminen? Normaalit ihmiset pääsevät ylös sängystä maanantaisinkin". En nuku, tuijotan vain seinää vieressäni, sekin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta hampaiden pesulle tai meikkaamiselle. Ne tuntuu ihan liian ylivoimaisilta tehtäviltä. Naurahdan surkeudelleni. Kaikkihan on ihan ok silloin, kun voi vielä nauraa itselleen?

Sana "masennus" on ruma ja ahdistava. Käytän siitä mielummin sanaa "Pimeä minä". Se tuntuu muutenkin järkevältä. Se on nimenomaan osa minua. Mun pimeitä ajatuksia. Pimeä minä saa mut unohtamaan kellon ja velvollisuudet samalla, kun aika juoksee mun perässä ja velvollisuudet hyppii rinnan päällä huutaen solvauksia. Se saa mut romahtamaan vessan lattialle, kun hammasharjasta tipahtaa tahna lavuaariin ennen, kun saan sen suuhun. Pimeä minä käskee siirtymään takaisin sänkyyn, tottelen. Pimeä minä muistuttaa mua mun epäonnistuneista valinnoista. Tuhoutuneista ihmissuhteista ja kesken jätetyistä kouluista. Olen 23-vuotias nainen, joka ei tiedä missä koti on ja mitä tekisin tulevaisuudessa. Mikään suunnitelmani ei onnistu kuitenkaan, en ole tarpeeksi hyvä. Tuotan pettymyksen kaikille; opettajalleni, ystävilleni, poikaystävälleni, perheelleni ja ennen kaikkea itselleni. En ole tarpeeksi hyvä kumppani, ystävä, tytär, lapsenlapsi tai sisko. Ihmissuhteet ei pysy, koska mussa on jotain vialla. Mun pää hajoaa, kun Pimeä minä asettaa mulle tavoitteita. "Sun pitää olla paras, sun pitää jäädä ylitöihin, tee kouluhommat paremmin." Paremmin, enemmän, isommin, uudestaan, nopeammin ja ei virheitä. Huono, ruma, laiska, hidas, huolimaton ja toivoton tapaus. Hymyilen kaikille, jotta ne ei kysyisi, miten mulla menee.

Pimeä minä näyttää mulle peilistä mun tummat silmänaluset, stressifinnit ja harottavat kulmakarvat. "Hyi helvetti, miten kehtaat mennä ulos ton näköisenä?" En menekään. Se on vienyt mun ruokahalun, mutta syön silti - en halua tästä asiasta uutta ongelmaa itselleni, meille, Pimeälle minälle ja itsellein. Ruoka ei maistu millekään. Pimeä minä jaksaa muistuttaa mua siitä, että millään ei oo oikeesti mitään väliä. Siksi juuri mikään ei tunnu yhtään miltään. Läheiset ja musiikki saa mussa jotain fiiliksiä aikaan. Isojakin. Keikoilla käyn paljon, siellä olen onnellinen. Pimeä minä saa maanantaikännit kuulostamaan hyvältä idealta. Ennen Pimeä minä kiristi mua. "Et saa kertoa musta kenellekään, kaikki säälisi ja häpeäis sua. Sua pidettäisiin outona ja sut hylätään. Joudut ongelmiin." Ihankuin tilanne voisi tästä pahentua.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Sami-Petteri,
Ihan mahtavaa, että oot rohjennut julkasta tään!! Nyt älä ota tätä pois! Joohan?? Loistava teksti, johon itse kyllä samaistun. Paljon samankaltaisia fiiliksiä kokenu viimeisen vuoden aikana. Itse kyllä puhun paljon ystäville aiheesta ja omassakin blogissa mulla on työn alla samantyylinen postaus. Saa nähdä uskallanko itse sitä julkaista... Terkuin, Sami-Petteri http://www.samipetteri.fi
www.samipetteri.fi
Jasu,
Kyllä tää taitaa nyt pysyä täällä. Oon ymmärtänyt, että tästä on enemmän hyötyä julkisena, kun piilotettuna 😊 Toivottavasti rohkaistut julkaisemaan oman postauksesi. Itseasiassa, luotan suhun ja jään odottamaan, että se ponnahtaa mun lukulistalle joku päivä! Kiitos mahtavasta kommentista, ihana! Hali!
www.stoori.fi/the-what
IP: 82.99.3.229